28 marraskuuta 2013

Hetki

Eräs hieno hetki kesältä on painunut mieleeni.
Kesäkuun lopulla olin tutustumassa yhteen hienoon kirkasvetiseen puroon. Puro virtasi vanhan kuusimetsän läpi jyrkkänä koskena. Istuin kuusen juurella sammalikossa ja kuuntelin vain puron solinaa. Oli hiljaista ja nautin yksinolosta. Huomasin, että aivan käteni vieressä sammalikosta kasvoi kaunis kukka.


Myöhemmin syksyllä elokuussa syntynyt tyttömme sai nimen Linnea, vanamon Linnaea borealis mukaan. Nimi oli päätetty jo paljon aikaisemmin.


24 marraskuuta 2013

Valokuvia

Kiireitä on pitänyt ja kalamies ei ole ehtinyt kalaan tai valokuvailemaan.. Niinpä lauantai-illan ratoksi kaivoin koneelta vanhoja kuvia. Tässä muutamia:

Esox lucius
Palpakko (Sparganium sp.)
Meduusat rantavedessä

Saatiiks me kala?!
Täplärapu (Pacifastacus leniusculus)
Saariston kyhmyjoutsen (Cygnus olor)
Taimen (Salmo trutta) elementissään

16 marraskuuta 2013

Hyviä uutisia

Taimenen ja harjuksen alamittoja nostetaan ja nieriä rauhoitetaan kokonaan Vuoksen vesistöalueella 1.1.2014 lähtien! Hieno ja tärkeä päänavaus Maa- ja metsätalousministeriöltä. Paljon vaadittiin painetta sinne suuntaan, että positiivisia muutoksia tapahtuu, mutta vielä jäi paljon parannettavaa ja työtä tulevaisuuteen. Muun muassa verkkokalastuksen säätelyyn tarvittaisiin selvästi tiukempaa otetta. Verkot kun eivät kysele kalan lajia tai alamittaa. Harmittavasti myös kuhan alamitan nosto jäi vielä tulevaisuuteen.  Kuhan alamitan (nykyinen alamitta 37cm!) nostosta on hyviä kokemuksia muun muassa Ruotsista. Asiasta lyhyesti Suomen vapaa-ajan kalastajien tiedotteesta.

Uudet alamitat:
- Meritaimen ja järvilohi 60 cm
- Järvitaimen leveysasteen 67º00'N eteläpuolisissa vesissä 60 cm
- Järvitaimen leveysasteen 67º00'N pohjoispuolisissa vesissä 50 cm
- Harjuksen alamitta  67º00'N eteläpuolisissa vesissä 35 cm

Taimen (Salmo trutta)

11 marraskuuta 2013

Paimionjoen voimalaitokset

Paimionjoen valjastaminen vesivoiman tuotantoon alkoi vuonna 1912 kun Tarvasjoelle rakennettiin Juvan voimalaitos. Seuraavana rakennnettiin Juntolan voimalaitos Paimioon vuonna 1921. Viimeinen sinetti joelle lyötiin vuonna 1935 kun alajuoksun Askalankoskeen rakennettiin voimalaitos. Suurimman Saaristomereen laskevan joen virtaama saatiin lopulta vangittua sähköntuotannon tarpeisiin. Vapaana virtaava jokea jäivät kaipaamaan muun muassa lohi, taimen, simpukat ja kalastajat. Joella kalastavien mukaan myös särkikala vimpa (Vimba vimba) on joesta hävinnyt. Paimionjoella esiintyy myös vuollejokisimpukkaa, joka tuskin viihtyy kuivassa jokiuomassa.

Askalan voimalalla käyttötunteja  on noin 4000 vuodessa. Puolet ajasta voimala on käyttökelvoton ja  joki kuiva. Askalan voimalaitoksella ei ole minimivirtaama velvoitetta, joten koko jokiuoma on vailla vettä suuren osan vuodesta. Sen sijaan Askalankosken voiman lupaehdoissa on kalatievelvoite. Paimionjoki ei ainoastaan Askalan kalatiestä paljoa hyöytyisi, mutta kalatievelvoitteen varjolla koskeen voitaisiin vaatia minimivirtaamaa. Juntolan ja Juvan voimalaitoksilla ei ole kalatievelvoitetta.

Mikä olisi joen arvo jos siinä virtaisi vesi? Minkä arvoinen olisi vapaana virtaava lohikalapitoinen joki? Miltä näytti Askalankoski ennen voimalaitoksen rakentamista? Katso täältä: Askalankoski ennen voimalaitoksen rakentamista

Askalankoski kuvattuna padolta alavirtaan
Askalan pato

Turbiini, joka sinetöi Paimionjoen vaelluskalojen kohtalon vuonna 1936

Juntolan pato
Juntolan voimalaitosrakennuksia
Paimionjoen voimalaitokset omistaa nykyään Koskienergia Oy
Juvan pato

21 lokakuuta 2013

Hienoja vesistöjä ja taimenen kututarkkailua

Tuli vietettyä hieno syyspäivä kiertäen lähiseudun vesistöjä. Tarkoituksena oli tarkkailla taimenen kutua ja löytyihän niitä kohdekaloja kutusoraikoilta. Kaikista paikoista ei kuitenkaan kaloja havaittu.  Kutu tapahtuu eri vesistöissä hieman eri aikaan ja toivottavasti tyhjille soraikoille löytää kaloja vielä tämän syksyn aikana. Kyllä tälläisissä maisemissa viihtyy.

Parhaille paikoille ehdittiin vasta hämärän tultua, joten itse kalojen kuvaaminen jäi melko vähäiseksi. Kuvia tuli kuitenkin räpsittyä päivän aikana, vaikka melko vauhdilla paikat käytiin läpi.

Jos joku väittää, ettei tältä seudulta löydy hienoja vesistöjä niin piru hänet syököön.

Kiitos seurasta, autokyydeistä ja tarjoiluista J, O ja I.

Kiskonjoki
Uskelanjoki
"Meillä on täällä Etelä-Suomessa niin saviset vedet...."
Taimen (Salmo trutta)


18 lokakuuta 2013

Syksyn kirjoa

Syksy on jo pitkällä ja kohti ohi. Ainakin täällä lounaisrannikollla on saatu nauttia komeasta ruskasta ja aurinkoisista syyspäivistä. Muutaman kerran olen käynyt lähipuroilla katsomassa, jos näkyisi kutevia taimenia. Vielä on ollut hiljaista. Lähipäivinä olisi tarkoitus lähteä vielä purokierrokselle.

Kuvauskalusto tuli päivitettyä, eli nyt on Canonin 600D. Kuvaamisen opettelussa riittääkin työnsarkaa varmaan loppuelämäksi.  Ensimmäinen "pakollinen" lisävaruste hankinta oli polarisaatiosuodin. Nämä kuvat nyt tuolla Canonilla ja 18-55 kittilinsillä  ilman suotimia ja tallennusformaattina oli vielä tuttu ja turvallinen jpg.

Suolta löytyi karpaloita!
Syksyinen puro

Suolampi

10 syyskuuta 2013

Loppukesän ja alkusyksyn tunnelmia

8.10.2013
Ehdin joelle jo ennen aamusumun hälvenemistä. Selviä syksyn merkkejä näkyvissä, mutta ilman lämpötila lähemmäs 20 astetta. Pakko oli päästä aistimaan joen tunnelmaa, ennen kuin syysrauhoitus alkaa. Jo tutuksi tullut harmaahaikara tervehti kaartelemalla jokilaakson yllä. Kauniin aamun hämmästelyn ohessa täytyä vähän myös kalastaa, ja kyllähän sieltä muutama turpa innostui perhoon haukkaamaan.

Lohi ja taimen ovat virtavesissä rauhoitettuja syys- loka- ja marraskuun. Tänä syksynä tuli voimaan myös asetus siian kalastuksesta. Tästä syksystä lähtien lohikalojen syysrauhoitus koskee myös siikaa mereen laskevissa joissa. Kalojen alamitat ja rauhoitusajat löytyvät muun muassa täältä.

Lohikalojen syysrauhoituksen ja rauhoituksen laajentaminen siikaan, tulisi tarkoittaa sitä, että verkot häviävät virtaavista vesistä syksyn ajaksi. Toivottavasti tämä myös toteutuu ja lohikalat saavat arvoisensa rauhan kutuajaksi. Pahoin pelkään, että valvonta ei kuitenkaan ole riittävää ja verkotus jatkuuu ainakin syrjäisimmillä seuduilla entiseen malliin.

Tämä oli ainakin itselleni virallinen kesän viimeinen viikonloppu. Puroilla ja joilla yritän kuitenkin käydä, mutta en kalassa, vaan bongailemassa kutevia taimenia. Toivottavasti aikaa riittää ja löydän itseni ryömimästä purojen varsilta vielä tänä syksynä.

Toivottavasti ehdin syksyn aikana myös muutaman kerran  kalaan eli merelle tai järvelle syyshauen, ahvenen ja kuhan pyyntiin!


Turpa (Leuciscus cephalus)


Joki