Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesiperhonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesiperhonen. Näytä kaikki tekstit

10 heinäkuuta 2013

Ajatuksia vain.

Joitakin  ajatuksia, jotka pyörivät mielessä ja aiheuttavat rauhattomuutta. Sylkäistään siis ajatukset ulos.

Puron pohjalta löytyy elämää monenmoista
Luonnon monimuotoisuudesta puhutaan paljon ja sen hyväksi tehdään monenlaista. Perhosista lantakuoriaisiin eliölajien tulevaisuudesta ollaan huolissaan ja niille on annettu tunnustusta (ei riittävästi!). Puhutaan itseisarvosta, luonnonmonimuotoisuudesta ja ekosysteemipalveluiden tuottamisesta.Tässä vaiheessa täytyy erikseen mainita, että en millään tapaa väheksy eri eliöryhmien suojelutarvetta -päinvastoin.

Vesiperhosten toukkien pyyntiverkkoja
Jokatapauksessa vedenalainen luonto ja sen eliöt ovat jääneet liian vähälle huomiolle, vaikka toimenpiteitäkin on tehty,  esimerkiksi kalataloudellisia virtavesikunnostuksia. Erityisesti juuri virtavesiekosysteemit ovat saaneet kokea ihmisen tuhoamisvimman. Jokien patoaminen, perkaukset ja valuma-alueiden rajut muutokset ovat ajaneet  muun muassa vaelluskalat, ravut ja simpukat ahdinkoon.

Kalakantojen hoidossa ongelman ydin saattaakin olla sanassa talous. Jopa äärimmäisen uhanalaisten lajien kohdalla, lajeja käsitellään kalataloudellisesta näkökulmasta. Kalat nähdään veden viljana, jota voidaan loputtomasti hyödyntää, oli laji sitten uhanalainen tai ei. Luonnonsuojelullista näkökulmaa ei ole tunnustettu. Kuinka monen Natura-alueen perustamissyissä on mainittu uhanalaisia kalalajeja?

Onneksi on valveutuneita kansalaisia joiden toimesta kalojakin on Suomessakin aloitettu suojelemaan niiden suojelun vuoksi, eikä sen vuoksi, että niitä voitaisiin mahdollisimman tehokkaasti hyödyntää. Tässä kohtaa voisi ehkä kysyä, miten voi olla mahdollista, että äärimmisen uhanalaisiksi luokiteltuja lajeja saa lain puitteissa taloudellisesti hyödyntää? Melko ristiriitaista?

Taimen (Salmo trutta)

13 elokuuta 2012

Kuusamossa Kitkajoella 16-18.8

Päästiin vihdoin lähtemään lyhyelle kalareissulle, kokoonpanolla allekirjoittanut, velimies ja palavan halun kalastus ja erästely hommiin veljeksiin istuttanut ukki. Keskiviikko iltapäivällä startattiin veljen kanssa Turusta kohti pohjoista. Pohjois-Savosta kyytiin noukittiin Ukki ja jatkettiin matkaa torstaiaamulla kohti Kuusamoa. Aiemmin mietittiin mahdollisia reissukohteita ja vaihtoehtoina pyöriteltiin mm. Kuhmon koskia ja Iijokea. Lopulta päädyttiin Kuusamoon, sillä Kainuun seudulla oli hirveät tulvat. Kuusamossakin vettä oli normaalia enemmän, mutta se ei kuitenkaan kalastusta juurikaan häirinnyt.

Kuusamon keskustassa pysähdyttiin Kuusamo-infoon, karhuntassuun, jossa käytiin katsomassa Hannu Hautalan valokuvanäyttely. Samalla selviteltiin yöpymisvaihtoehtoja ja kalastuslupia. Lyhyen pysähdyksen jälkeen jatkettiin matkaa kohti kalavesiä. Viimeksi Kuusamon reissulla oltiin kalalla Kuusinkijoella, joten tällä kertaa kohteeksi valikoitui Kitkajoki. Tukikohtana toimi Kitkajoen rannalla Retki-etappi, josta saatiin pieni mökki vuokralle.  Mökiltä joelle oli vain muutamien minuuttien ajomatka ja heti kun saatiin tavarat kämpille lähdettiin Kitkajoen yläosalle kalaan.

Saarikosken yläosaa
Alkuviikosta vielä säätiedotukset lupaili kovia sateita, mutta koko reissun aikana ei satanut pisaraakaan.  Lämpötila oli kuitenkin hyvin viileä ja öisin elohopea laski vain +2 asteeseen.  Ilmeisesti viileän sään vuoksi joella ei kuoriutunut juuri ollenkaan vesiperhosia, eikä korentoja. Tällä kertaa ei siis päästy kalastamaan pintaperhoilla. Ei taidettu nähdä yhtäkään kunnon tuikkia koko reissulla.

Saarikosken öiset kuohut
Ensimmäinen ilta kalastettiin Saarikoskella. Heti ensimmäisillä heitoilla saatiin harjuksia. Fiilis oli hieno. Joella oli rauhaisaa ja ilma oli kuin morsian.  Illan mittaan harjuksia tuli monia kymmeniä, mutta koko luokka oli < 35cm. Harjuksen alamittana Kitkajoella on 35cm, joten tikkuharria ei päästy paistamaan. Se ei kuitenkaan haitannut, kun kalaa tuli mukavasti. Pimeän tultua harjukset ottivat yhä hanakammin perhoihin ja yksi isohko kala katkoi allekirjoittaneelta perukkeen. Oma moka, pimeässä tehty liitossolmu oli luistanut.  Tämän jälkeen tajusin laittaa otsalampun päähän, jonka jälkeen solmutkin pitivät.  Hirveän kauan ei säkkipimeässä kalastettu, joten lähdettiin suunnistamaan autolle ja mökille nukkumaan.

Kitkan yläosalla oli runsaasti pienehköä harjusta

Harjus takaisin omaan elementtiinsä, takaisin kasvamaan.

Jos olisin lintu...Koskikara Kitkajoella

Peurakoskea


Oulangan kansallispuiston kelo
Aamulla palattiin Kitkajoen yläosalle, joen eteläpuolelta, Säkkiläntieltä. Aamupäivä kalastettiin väliä Pöljänniva - Harjakoski. Saalis oli samankaltainen kuin edellisenä iltana. Paljon harjuksia, mutta kokoluokaltaan melko pientä. Yksi harjus olisi saattanut olla +35cm, mutta ei oltu niin nälkäisiä, että olisi ollut tarvetta sitä pamputtaa. Parhaiten kaloja saatiin kuulapäisillä pupilla ja larvoilla. Joitakin kaloja tuli myös streamereillä.  Taimenhavainnot jäivät yhteen veljen saamaan sormen mittaiseen täpläkylkeen.
Kitkajoen alaosalla Vennäänniemen aluetta

Vesi oli mukavan kirkasta

Perusharria
Perjantai-illaksi lähdettiin Kitkajoen alaosalle fiilistelemään hienoa jokea ja kokeilemaan joko olisi aika edes nähdä kuuluisa Kitkan nousutaimen. Kalasteltiin Päähkänän alapuolisia alueita, mutta taimenia ei kuitenkaan saatu siiman päähän tälläkään kertaa. Joitakin pienehköjä harjuksia kuitenkin saatiin.
Kitkajoen alaosaa
Lauantaiaamuna käytiin vielä muutama tunti kalastamassa Saarikosken alueella, saalina edelleen 30-35cm harjuksia.  Oli aika hyvästellä Kuusamo ja Kitkajoki ja lähteä kohti arkea. Pääasiana ei ollut saaliin määrä vaan irtiotto arjesta, laatuaika hienoissa maisemissa ja hyvässä seurassa.  Nyt haaveillaan jo tulevista reissuista, toivottavasti sellainen tehdään mahdollisimman pian.

Lauantai iltapäivä ja sunnuntaina oli tarkoitus vielä kalastaa kuhaa ja haukea Iisalmessa Matkusjoella, mutta tulva oli vain noussut Kuusamonreissun aikana ja vienyt laiturin ja venekin oli ollut vähällä lähteä tulvaveden mukana. Joten unohdettiin kalastus ja illalla päästiin vielä saunomaan maailman parhaaassa savusaunassa :)