Näytetään tekstit, joissa on tunniste sinivuokko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sinivuokko. Näytä kaikki tekstit

04 toukokuuta 2013

Keväisiä kuvia purolta

Tässä muutama keväinen kuva purolta. Tutun puron varrelta löytyi varsin tuottava lähde. Ohessa kännykällä kuvattu huonolaatuinen videonpätkä lähteestä. Tarkempi kuuntelija kuulee taustalla myös sepelkyyhkyn huhuilua...Kesäisin tuokin lähde on melko hyvin piilossa kasvillisuuden joukossa. Näillä pienillä lähteillä on hyvinkin suuri merkitys purojen virtaamiin ja vedenlaatuun, varsinkin kesäisin ja talvisin alivirtaaman aikaan. 
Valkovuokkoja
Fontinalis

Puro
Sinivuokko

27 huhtikuuta 2013

METSO

Luonnonsuojelubiologian kenttäkurssin kautta sain kipinän lähteä mukaan METSO- kartoitustoimintaa ja tänään tuli vietettyä hieno kevätpäivä Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin järjestämässä METSO-kartoituskoulutuksessa. Päivän aikana tuli vastaan monenmoista nähtävää ja opeteltavaa. Erilaisia metsätyyppejä, harvinaista lajistoa ja muuta mukavaa. Ensimmäistä kertaa pääsin tekemään tuttavuutta liito-oravan kanssa kasvotusten. Oli erittäin antoisaa olla liikkeellä asiantuntevan porukan mukana; joukossa oli biologeja joka lähtöön eli monenlaista lajintuntemusosaamista. Lintuja näkyi ja kuului vaikka minkälaista... rautiainen, puukiipijä, uuttukyyhky, pyy, kuusitiainen, punarinta... ja niin edelleen. Hieno päivä.

Korvessa on kiva olla..
Metsänomistaja, omistatko metsää ja arvelet voisiko se olla luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokasta? Ota selvää, mikä on METSO-ohjelma. Lue lisää täältä:   Metsonpolku.fi

Tiivistettynä METSO on vapaaehtoisuuteen perustuva metsien monimuotoisuutta turvaava ohjelma. METSO-ohjelmalla voidan perustaa joko yksityisiä tai valtion luonnonsuojelualueita määräajaksi tai pysyvästi. Maanomistaja saa metsästään puustoarvion mukaisen korvauksen.
Sinivuokko (Hepatica nobilis)

Haapa, liito-orava tykkää.

Ryytisammalta (Geocalyx graveolens)

Lettosiipisammal (Fissidens adianthoides)